Voittoputki venyi viiden ottelun mittaiseksi

12.10.2012

Voittoputki venyi viiden ottelun mittaiseksi

HIFK - Dicken 23 - 35 (9-20)

Urheilutalolla pelattiin kauden ensimmäinen stadin derby perjantaina 12.10. Ottelun lähtökohdat olivat melko selvät, kun HIFK oli hävinnyt kaikki ottelunsa kun taas Dicken liitää neljän ottelun voittoputkessa. Dickeniltä puuttui usea avainpelaaja flunssan tai muiden vaivojen takia. Joona Hertola, Casimir Stierncreutz, Max Knuts, Valdar Noodla sekä Anton Rémy eivät pukeneet sinipaitaa perjantaina päälleen, ja A-junioreista paikalle hälytettiin pikakomennuksella Filip Söderlund.

Tasaisen ja maalirikkaan alun jälkeen Dicken pystyi nykäisemään selvän johdon jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Puolustus toimi ensimmäisellä jaksolla moitteettomasti ja hyökkäyspäässäkin verkko heilui usein. Ensimmäisen jakson ehdoton ykkösnimi oli Philip Ahlgren joka kiitti luottamuksesta tekemällä viisi pelitilannemaalia hyvin pelanneen Aivar Paistin taakse. Tauolle mentiin pelin jo käytännössä ratkettua tilanteessa 9-20 vieraille.

Jo totuttuun tapaan toinen puolisko meni pelailuksi kun ottelu oli jo aikaisemmin ratkennut. Maaleja mätkittiin vuorotellen ja puolustuspelaaminen oli ajoittain erittäin laiskaa. Dicken onnistui sentään voittamaan toisenkin jakson ja loppulukemat kirjattiin näin ollen muotoon 23-35.
Toisella jaksolla kentällä nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Joachim Björnström, joka pelasi pirteästi, kunnes Andre Orelin nyrkki naamaan lopetti Björnströmin iltapuhteen ja vaihtoon mentiin verissä päin. Myös Björn Broman päästettiin irti, tuloksena kolme maalia oikealta laidalta.

Thomas Lindström kommentoi ottelua seuraavanlaisesti: Puolustimme hyvin ensimmäiset 30 minuuttia, kuten myös hyökkäsimmekin. Näissä peleissä on vaikeaa ylläpitää keskittyminen täydet 60 minuuttia, kun tasoero näkyy niin selkeästi tulostaululla 30 minuutin pelin jälkeen.

Benny Broman meni maalipörssin kärkeen 39 osumallaan ja Timmy Thor jakaa kakkossijaa Akilleksen Sergiy Shevchenkon kanssa 33 maalilla. B. Broman johtaa myös LähiTapiola tähtipörssiä yhdessä Cocksin Teemu Tammisen kanssa.

 

Maalintekijät

HIFK: 

Oskar Köhler 5, Andre Orel 4, Serghei Glinca 3, Tom Lindström 3, Stefan Mattson 2, Jere Norha 1, Antti Koskela 1, Mika Sivén 1, Thomas Åkermarck1, Christoffer Eneberg 1, Martin Hagström 1.

Dicken:

Benny Broman 10, Timmy Thor 9, Philip Ahlgren 5, Björn Broman 3, Mikael Knus 2, Anton Usvalahti 2, Thomas Hollfast 2, Joachim Björnström 1, Teemu Hertola 1.

Varoitukset

HIFK: Jere Norha, Thomas Åkermarck, Tom Lindström, Kenneth Bäcklund

Dicken: Benny Broman, Teemu Hertola, Timmy Thor

Ulosajot

HIFK: Andre Orel 2, Thomas Åkermarck 2,Sergei Glinca, Stefan Mattson

Dicken: Timmy Thor 2, Teemu Hertola, Jukka Kamula

Ottelusta sulkeminen

HIFK: Andre Orel

Lähi-Tapiola Tähdet

*** Benny Broman, Dicken

** Timmy Thor, Dicken

* Patrik Roslander, Dicken

 

Ottelun 13. Maali: Timmy Thor
 

Handisliiga: www.handisliiga.fi/2012-2013/joukkueet-2012-2013/dickenille-ensimmainen-kiinnitys-stadin-herruuteen/

Dickenille neljäs perättäinen liigavoitto SIF:n kustannuksella

06.10.2012

Dickenille neljäs perättäinen liigavoitto SIF:n kustannuksella

Dicken - SIF 38 - 31 (19 - 10)

Dicken otti liigassa jo kauden neljännen voittonsa, tällä kertaa Sjundeå IF:n kustannuksella. Dicken jatkaa näin sarjakärjessä pistemenetyksittä. Dicken aloitti pirteästi ja piti SIF:n pienessä maalimäärässä. Puolustus toimi hyvin ja SIF:n ratkaisut olivat usein tehottomia, Mikael Mäkelä pelasi erittäin vakuuttavasti ensimmäisen puoliskon ja kirjasi 12 torjuntaa. Myös SIF:n Rony Levén torjui muutaman vaikean pallon, mutta Dicken pääsi tekemään maalinsa laajalla rintamalla, kun ensimmäisellä 30 minuutilla peräti 8 pelaajaa merkkautti itselleen maalin.

Ensimmäisen vartin jälkeen Dicken johti jo 12-3, jonka jälkeen peli hieman tasoittui, ja tauolle mentiin isäntien 19-10 johdossa. Loukkaantumisista ei Dicken tässäkään ottelussa selvinnyt, kun Valdar Noodlan sormi meni sijoiltaan jakson puolivälissä.

Toisen jakson alkua hallitsi SIF, kun Dicken ei saanut puolustustaan toimimaan. SIF teki toisen jakson seitsemällä ensimmäisellä minuutilla yhtä monta maalia, ja pääsi jo viiden maalin päähän. Thomas Lindströmin ottaman aikalisän jälkeen Dickenin peli parani selvästi ja Dicken sai jälleen otteen pelistä, kunnes lepsuilu alkoi taas.

Puolustuksen heikkoudesta kertoo se, että SIF teki toisella puoliajalla 21 maalia, Dicken teki puolestaan 19, mikä on tyydyttävä määrä. SIF:n pirtein pelaaja Pirkkolassa oli ex-Dickeniläinen Christoffer Modig joka nakutti kahdeksan maalia ja palkittiin yhdellä LähiTapiola tähdellä. Hurjassa vireessä alkukaudella ollut Casimir Stierncreutz teki kahdeksan maalia ja ansaitsi kaksi tähteä, kun taas Benny Broman teki maalin enemmän ja samalla ansaitsi tähden enemmän, eli kolme LähiTapiola tähteä.

Dicken pelaa seuraavan SM-Liigan ottelunsa Helsingin Urheilutalolla tulevana perjantaina kello 19.00 kun vastaan asettuu rakas paikallisvastustaja Helsingin IFK, joka ei vielä ole avannut pistetiliään kauden sarjassa. 

Muistakaa käydä tykkäämässä Facebook-sivustamme osoitteessa:
www.facebook.com/Dickenhandball

 

Maalintekijät


Dicken:

Benny Broman 9, Timmy Thor 9, Casimir Stierncreutz 8, Mikael Knus 4, Anton Usvalahti 3, Joacim Broman 2, Valdar Noodla 2, Teemu Hertola 1, Joachim Björnström -, Thomas Hollfast -, Jukka Kamula -, Philip Ahlgren -, Björn Broman -, Mikael Mäkelä (mv) -, Patrik Roslander (mv) -, Filip Lindahl (mv) -


SIF:

Christoffer Modig 8, Patrik Grönberg 5, Stig Thilman 4, Anton Luuppala 4, Ravo Voosalu 4, Albert Lindholm 3, Gustav Svanbäck 2, Christoffer Holm 1, Antti Tahvanainen -, Niklas Sillman -, Mika Malassu (mv) -, Roni Leven (mv) -, Rasmus Holm (mv) -

Tähtipelaajat

*** Benny Broman, Dicken
**   Casimir Stierncreutz, Dicken
*     Christoffer Modig, SIF

 

Tähtipelaajan kommentti:

"Alku oli hyvä mutta taso on pystyttävä pitämään läpi ottelun eikä saa antaa vastustajalle otetta kuten toisella puoliajalla" - Benny Broman, Dicken

Valmentajien kommentit: 

"Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää peliä. Tauon jälkeen ote lipsui etenkin puolustuksessa. Ero puoliajoilla oli kuin yöllä ja päivällä” - Björn Monnberg, Dicken

"Huono lopputulos oli odotettavissa huomioiden miten meidän harjoitukset sujui viime viikolla. Meillä on ollut monta miestä poissa harjoituksista" - Marcus Sjöstedt, SIF


Ulosajot

 

Dicken:

Benny Broman x 2, Teemu Hertola, Timmy Thor, Casimir Stierncreutz, Anton Usvalahti

SIF:

Christoffer Holm, Ravo Voosalu

Varoitukset

Dicken:

Teemu Hertola, Casimir Stierncreutz, Anton Usvalahti 

SIF:

Patrik Grönberg, Antti Tahvanainen

 

Yleisö: 272 

 

Ottelun 13. maalin heitti Benny Broman

Back to Top