Puolivälieräennakko: Dicken – GrIFK

Handis TV some 1080x1350Kauden kovimmat pelit alkavat vihdoin myös miesten Aktialiigassa, kun joukkue kohtaa GrIFK:n puolivälierävaiheessa. Ottelusarja pelataan paras kolmesta -järjestelmällä, joten kahdella voitolla jompikumpi joukkueista etenee välieriin. Joukkueiden kohtaamiset ovat jo vuosia olleet liigan ehdottomia herkkupaloja, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö niin olisi myös tällä kertaa.

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljä kertaa, ja kolmesti Dicken poistui ottelusta voittajana. Viimeisin kohtaaminen pelattiin reilu viikko sitten, kun Dicken kaatoi Granin selvästi ja varmisti samalla kotiedun ottelupariin. Pudotuspelit ovat kuitenkin oma maailmansa, ja nyt joukkueen kannalta on tärkeää ymmärtää, ettei runkosarjan tuloksilla ole enää mitään merkitystä.

Osa-alueittain tarkasteltuna joukkueet ovat erittäin tasaiset.

Maalivahtiosastolla molemmilla joukkueilla on tarjota joko kaikissa liemissä keitettyjä huippumaalivahteja tai oman ikäluokkansa kirkkaimpia lupauksia. Granilla nämä nimet ovat Patrik Roslander ja Alexander Segersven, Dickenillä puolestaan Mikael Mäkelä ja Kevin Järnstöm. Dicken saa maalivahtivertailussa vielä pienen lisäedun kahdesta kokeneesta jokerikortistaan, Bjarne Lassenista ja Vincent Voutilaisesta.

Läs mer...

Mikael Mäkelä palaa kotiin!

Mikael Mäkelä 1080x1080 Instagram postaus 45Joukkue on solminut loppukauden kattavan sopimuksen maalivahti Mikael Mäkelän kanssa. Dickenin oman junioripolun kulkenut Mäkelä on edustanut joukkuetta yhteensä 12 kauden ajan vuosien 2010–2022 välillä. Edelliset kaudet Mäkelä on edustanut Ruotsin Liigassa pelaavia Redbergslids IK:ta, sekä Hammarby IF:ää. Viimeisin kausi ruotsissa päättyi valitettavaan polvivammaan, josta 32-vuotias maajoukkuepelaaja on nyt kuntoutunut. Uransa aikana Mäkelä on pelannut 325 pääsarjaottelua suomessa, sekä edustanut Suomen maajoukkuetta 95 kertaa.

Läs mer...

Back to Top