Dicken – GrIFK tiistaina
Dickenin ja Granin (tai Westin) keskinäiset ottelut ovat jo vuosia tarjonneet yleisölleen huikeita hetkiä, kun nämä tasavahvaa joukkuetta ovat kohdanneet. Kaikkihan me muistamme ikimuistoiset playoff-sarjat viime, ja sitäedellisellä kaudella, kun useampi ottelu vietiin aina jatkoajoille asti. Vaikka Dicken veikin kauden ensimmäisen kohtaamisen Kauniaisten luolassa lukemin 20-23, ei tiistain ottelulle voida asettaa ennakkosuosikkia, niin tasavahvoja joukkueet ovat. Sarjataulukossa Dicken on tällä hetkellä kakkosena 19 pisteellä, ja Grani neljäntenä, kuitenkin vain 2 pistettä lauttasaarelaisia perässä.
Dicken – PIF lauantaina Pirkkolassa
Loputtoman pitkältä tuntunut joulu- ja maaottelutauko on vihdoinkin ohi, ja Liigakäsipallo polkaistaan jälleen käyntiin. Sarjanousija Pargas IF saapuu vierailulle Pirkkolaan. PIF:n kausi on ollut odotetun vaikea, kun 12 ottelusta saldo on sysimusta, 12 tappiota. PIF on kuitenkin ajoittain pelannut kohtuullisen hyvin, eikä lauttasaarelaistenkaan vierailu turun saristossa ollut mikään läpihuutojuttu. PIF roikkui pitkään ottelussa mukana, etenkin maalivahti Markus Mattilan huiman pelivireen myötä. Dicken kuitenkin vei ottelun nimiinsä loppujen lopuksi 10 maalin erolla, kun rutiini ja kunto loppui kesken.
Anton Rémy 600 maalia
Launatain Dicken-BK-46 ottelussa Dickenin nopeakinttuinen laituri Anton Rémy viimeisteli uransa 600. maalin käsipallon SM-Liigassa. Dicken onnittelee Antonia, ja toivottaa onnea lisäsatasten metsästykseen!
Dicken – BK-46 kruunaa superlauantain
Lauantaina Pirkkolassa vietetään jälleen Superlauantaita, tai oikeastaan superpikkujoulua, kun Dickenin naiset ensin kohtaavat Atlaksen klo 14.15 ja miehet odotetussa kärkiottelussa BK-46:n klo 16.15. Pirkkolassa on lauantaina tarjolla glögiä ja muita jouluteemaisia herkkuja.
Dickenin ja BK:n kauden ensimmäisestä kohtaamisesta ei draamaa puuttunut. Sisu-Areenalla BK hallitsi ottelua lähestulkoon alusta loppuun, ja näytti jo pitkään vievän pisteet. Patrik Roslander maalilla oli kuitenkin eri mieltä, ja Anton Rémy tasoitti ottelun pari sekuntia ennen päätössummeria. Näin ollen pisteet jaettiin. Odotettavissa on siis erittäin tiukka ottelu, joka voi kääntyä kumman tahansa eduksi. Pisteet ovat jo tässä vaiheessa kautta erittäin tärkeitä, kun aletaan ynnätä ylemmän jatkosarjan sijoja ja pisteitä keskinäisten otteluiden myötä. BK on tällä hetkellä sarjassa kakkosena, pisteen lauttasaarelaisia edellä.
Dicken kohtaa EHF-Cocksin cupin välierässä
Sunnuntaina kotimaista käsipallohistoriaa tehnyt Riihimäen Cocks arvottiin Dickenin Suomen cupin välierävastustajaksi, ja huippuottelu pelataan keskiviikkona Pirkkolassa, klo 19.15. Cocks, joka raivasi tiensä EHF-Cupin lohkovaiheeseen on tällä kaudella ollut omaa luokkaansa kotimaisissa peleissä, Dicken pystyi haastamaan Riihimäkeläisiä erittäin vahvasti 40 minuuttia joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta huonon lopun johdosta ero venyi 10 maaliin ja sitä myötä jäi ottelusta huono maku. BK-46 puolestaan haastoi cupin edellisellä kierroksella riihimäkeläisiä lähestulkoon koko ottelun ajan. Kirvestä ei siis todellakaan olla heitetty kaivoon, ja keskiviikkona Pirkkolassa varmasti nähdään tiukka ja viihdyttävä peli.



