Dicken kohtaa HIFK:n kuumassa derbytapahtumassa
Dicken kohtaa HIFK:n kuumassa derbytapahtumassa
12.13.2013
Dicken hakee revanssia HIFKsta, joka voitti kauden ensimmäisen stadin derbyn kotonaan Kalliossa. Ottelu oli varsinaista hawaiipalloa ja silloin isännät pitivät hermonsa paremmin kurissa ja voitti ottelun 33-31. Alkukaudella lähestulkoon voitosta voittoon kulkenut IFK on viime aikoina osoittanut hieman heikompaa pelivirettä, lieneekö Nikko Kinoksen sekä Nacke Ahlgrenin pitkät loukkaantumiset vaikuttaneet asiaan.
Maakuntamatka Siuntioon keskiviikkona
Maakuntamatka Siuntioon keskiviikkona
03.12.2013
Dicken matkaa Siuntiion huomenna, missä isäntäjoukkue haastaa lauttasaarelaiset kauden toisessa kohtaamisessa, ensimmäinen kohtaaminen Pirkkolassa kääntyi lopulta Dickenin eduksi 31-26 tasaisen ottelun jälkeen. Edellisen kasvojen pesun jälkeen on taas mukava päästä pelaamaan voitto alla. Siuntiossa on aina hankala pelata vierasjoukkueena, eikä lepsuiluun ole tälläkään kertaa varaa, siitä osoituksena SIF:n lähestulkoon sensaatiomainen voitto Cocksista pari kuukautta sitten. Myös ÅIFK kaatui Siuntiossa.
Lauantaina vieraita Turusta
Lauantaina vieraita Turusta
28.11.2013
Dicken isännöin lauantaina ÅIFK:ta klo 16.15 alkaen Pirkkolassa. Dicken lähtee otteluun ennakkosuosikkina, vaikka Turkulaiset panivatkin kunnolla hanttiin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Samppalinnassa. Vähämaalinen ottelu ratkesi vasta ottelun lopussa lauttasaarelaisten eduksi luvuin 20-25. ÅIFK on muutenkin pelannut vahvan kauden vaikka pisteitä ei olekaan kertynyt, joukkue on haastanut lähestulkoon kaikki joukkueet häviten kuitenkin maalilla tai kahdella. Yksi voitto turkulaisilla on, jumbojoukkue Akillesta vastaan. Selvää kuitenkin on, että joukkue tulee tällä kaudella saalistamaan pisteitä, joten Dickenin on oltava tarkkana lauantaina, ja hoitaa otteluun valmistautuminen huolella.
Dicken matkaa Riihimäelle
Dicken matkaa Riihimäelle
23.11.2013
Viime lauantaina Dicken voitti Riihimäen Cocksin suomen cupin välierissä ja jatkoi siitä aina cupmestaruuteen saakka. Kovin tavoittein kauteen lähtenyt Riihimäen Cocks osallistuu tällä kaudella peräti neljään eri kilpailuun, ja Cupin välierätappion myötä ensimmäinen kauneustahra on riihimäen ylpeydelle tullut. Joukkue on siis edelleen mukana niin SM-Liigassa, Baltian liigassa sekä EHF Challenge Cupissa, joten ottelutahti tulee olemaan kova.
Dicken kohtaa hallitsevan mestarin
Dicken kohtaa hallitsevan mestarin

Dicken kohtaa lauantaina Suomen Cupin välierässä Riihimäen Cocksin, joka voitti kyseisen kilpailun viime vuonna voittaessaan lauttasaarelaiset loppuottelussa. Joukkueet eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet toisiaan SM-Liigassa, joten voimasuhteet ovat hieman hämärän peitossa. Kun kuitenkin vertailee joukkueiden materiaalia ja etenkin sen leveyttä on Dicken kovan haasteen edessä.



