Dicken puristi voiton viimeisen vartin aikana
Dickenin ja BK-46:n lauantain ottelusta odotettiin ennakkoon varsin tasaista vääntöä, joka lopulta piti paikkansa melko hyvin. Joukkueet tykittivät nopeaan ja tasaiseen tahtiin maaleja ensimmäisellä jaksolla, joka oli todella tasainen ja kumpikaan joukkue ei missään vaiheessa johtanut enemmällä kuin kahdella maalilla peliä. Dickenillä oli koko jakson vaikeuksia BK:n nopeiden vastahyökkäysten kanssa kun taas isännillä oli vaikeuksia lauttasaarelaisten sentterien kanssa, Ben Weber kalasti pari 7m heittoa ja Joona Hertola oli tehokas maalinteossa. Tauolle mentiin isäntien niukassa 16-15 johdossa.
Dicken kohtaa BK-46:n
Dicken kohtaa Karjaan ylpeyden, BK-46:n lauantaina Sisu-Arenalla. Molemmilla joukkueilla on alla voitto, kun Dicken kukisti lauantaina Atlaksen ja BK-46 kävi ryöstämässä samaan aikaan pisteet Kauniaisista. Näin ollen Dicken kohtaa jälleen HC Westin edellisessä pelissä voittaneen joukkueen.
Stadin valtikka Pirkkolassa kauden 2013-2014 runkosarjan osalta.

Dicken - HIFK 25-24 (16-11)
Yleisöä: 320
Tuomarit: Korja / Laitinen (kundit antoi naisten pelata tosimielellä)
Ensin otettiin Pirkkolan valtikka voittamalla Sparta runkosarjassa 3-0 ja perään Stadin valtikka voittamalla HIFK otteluvoitoin 2-1.
Förnyade sidor / Uusitut sivut
Dicken.fi har uppdaterats och samtidigt har även sidornas utseende förnyats. Sidorna är ännu ofullständiga och utvecklas gradvis under våren.
Joskus pitää hävitä, että arvostaa voittamista - tänään palattiin torstain tappion jälkeen takaisin päiväjärjestykseen
BK-46 - Dicken 26-31 (11-13)
Pelin voisi tiivistää: "Ottelu oli hyvin hallussa, BK ei päässyt kertaakaan johtamaan peliä sekä hyökkäys toimi ihan OK."
Lisäksi oli huomattavaa miten erilainen keskittyminen oli kopissa ennen peliä kuin mitä se oli muutamaa päivää aiemmin Vantaalla.
Dickenin vahva puolustus toi pisteet
Dicken - Atlas 27-23 (14-12)
Dicken ja Atlas väänsivät tiukan 60-minuuttisen lauantaina Pirkkolassa. Atlas aloitti maalinteon jonka jälkeen Dicken, tai tarkemmin ottaen Benny Broman löysi maaliverkot Tuomas Laitisen takaa, tehden kolme maalia putkeen. Tämän jälkeen Atlas tuli tasoihin Erkka Näntön ja Anthony Hellakosken maaleilla kunnes Benny maalasi jo neljännen kerran.
"Ei tää peli nyt sillä tavalla pyöri että jokainen yrittää yksitellen sitä ratkaista"

Atlas - Dicken 24-21 (15-8)
Päivän peliesitys oli jotain muuta kuin mitä lähdettiin Myyrmäestä hakemaan. Käsipallo on joukkuepeli ja juuri joukkuepeli on ollut meidän isoja vahvuuksia. Kun perusperiaate unohtuu eli yhdessä pelaaminen, niin sitten tullaan kotiin suru puserossa.
Atlas haastaa Dickenin lauantaina

Atlas saapuu lauantaina Dickenin vieraaksi Pirkkolaan. Molemmilla on allaan maistuvat voitot, Dicken nöyryytti perjantaina HIFK:n Kalliossa murskalukemin 23-34, ja vankisti kolmossijaansa entisestään. Atlas puolestaan venyi urotekoon toisella kotikentällään, Energia Areenassa lauantaina, kun HC West kaatui kotiyleisön edessä maukkaasti lukemin 27-26.
Härkäviikko edessä, 6 päivää ja 3 tiukkaa peliä.

Ensimmäiseksi kohtaamme torstaina Atlaksen vieraissa. Atlas on ollut varsin nousukuntoinen ja saalistanut viidestä viimeisestä pelistään peräti 4 voittoa ja sitä kautta noussut jo sarjataulukon viidenneksi. Lisäksi Atlaksella on viidestä viimeisestä ottelustaan vähemmän päästettyjä kuin meillä, joten heidän puolustuspeli on ollut hyvässä kuosissa. Atlaksen viimeisten pelien voitoista on hyvä mainita BK:n voittaminen 9 maalilla sekä Spartan kaataminen peräti 14 maalilla.
"Oli jo aikakin"

HIFK - Dicken 28-31 (17-18)
Yleisöä 203
Taktiikat, vastustajan veskarin heikot kohdat ja kuka kenetkin ottaa, oli sovittu jo edellisenä iltana videopalaverissa. Ennen ottelua kopissa puhuttiin pelivauhdista, energisyydestä, halusta mennä tilanteisiin täysillä ja peli-intensiivisyydestä jokaisessa tilanteessa. Ennenkaikkea siitä että olemme joukkueena parempi ja voittaminen on vain korvien välissä asian hyväksymistä.