Vain urheilua
Dicken naisten kausi alkoi revanssihenkeä uhkuen. Edelliskauden pettymys oli vain muisto. Keväällä 2019 koettiin kaikkien aikojen tasaisin ja ehkä jännittävin finaalisarja joka päättyi monien dramaattisien vaiheiden, jatkoaikojen ja viimeisten sekuntien maalien jälkeen hopeaan HIFK:n katkaistua Dickenin neljän peräkkäisen mestaruuden putken.
Dicken DAM proudly presents!
Dickenin naisilla on joukkue kasassa kaudelle 2020-2021. Kuvassa oleva joukkue on ensi kauden joukkueemme. Kuvasta puuttuu Janica Sjöström, Nina Ottelin sekä Matilda Peitsaro.
Valmentaja Ken Sirenius: olen todella iloinen siitä, että joukkue on jo valmis ensi kaudelle ja pelaajat haluavat sitoutua yhteisiin tavoitteisiimme. Ensi kaudella otetaan taas iso askel kohti tavoitteita. Tällä porukalla on loistava tulevaisuus!
Dicken jatkaa omien junioreiden systemaattista kasvattamista kohti edustusjoukkuetta. Tavoitteena on jokaisena kautena saada 1-2 uutta omaa junioria mukaan rinkiin, kertoo joukkueen GM Markku Enström.
Uppehåll i träningar och matcher
Publicerat 12.3.2020
Information gällande handbollsförbundets seriematcher samt Dickens handbollsträningar:
Vi följer myndigheternas, THL:s samt handbollsförbundets instruktioner gällandet Corona-läget.
I och med att handbollsförbundet nu gått ut med att pausa alla seriers matcher fr.om. imorgon fre 13.3, kommer vi att göra ett uppehåll i bollträningarna. Eftersom läget lever varje dag gäller detta tills vidare, vi följer med situationen och uppdaterar kontinuerligt. Vi uppmuntrar lagen att hålla verksamheten igång på alternativa sätt såsom jogging och fysträning. Föreningen kommer att förse tränarna med åldersanpassat fysikträningsprogram.
Tietoa käsipalloliiton sarjaotteluista sekä Dickenin käsipalloharjoituksista:
Noudatamme viranomaisten, THL:n ja käsipalloliiton ohjeistuksia Corona-tilanteesta.
Käsipalloliitto on nyt ilmoittanut että kaikki Suomen Käsipalloliiton alainen kilpailutoiminta keskeytetään perjantaista 13.3.2020 alkaen toistaiseksi (kaikki sarjat). Näin ollen myös Dickenin käsipalloharjoitukset menevät tauolle. Tilanne elää koko ajan ja näin ollen tämä on voimassa toistaiseksi. Seuraamme tilannetta ja päivitämme jatkuvasti. Kehotamme joukkueita pitämään toiminnan käynnissä vaihtoehtoisilla tavoilla, kuten esim. lenkkeilyllä ja fysiikkatreeneillä. Seura tulee toimittamaan valmentajille fysiikkaharjoitusohjelmat.
Dicken – GrIFK 11.3.klo 19.00 Pirkkola Viimeinen rundi ennen tosipelejä.
Kauden viimeinen runkosarjapeli pelataan keskiviikkona kun Grani tulee Dickenin vieraaksi. Dicken lähtee paineetta kamppailuun sarjan kakkospaikan ollessa jo selviö. Grania varmasti kiinnostaa vierasvoitto ja sitä kautta mahdollinen kolmossija. Tämä tarkoittaisi semeissä Dickenin kohtaamista.
Dicken – SIF LA 7.3. klo 16.15 Pirkkola Playoffs pelejä odotellessa!
Lauantaina saadaan todennäköinen alkusoitto alkaviin kivenkoviin semifinaaleihin. Sarjakakkonen Dicken kohtaa sarjakolmosen SIF:in. Mitä todennäköisemmin nämä joukkueet kohtaavat myös toisensa maaliskuun lopussa alkavissa semifinaaleissa. Nyt siis haetaan asetelmia ratkaisupeleihin. Kauden aiemmissa kohtaamisissa Dicken on vienyt kaikki pelit, mutta helpolla eivät voitot ole todellakaan irronneet.
Vanja Radic drar målvaktsträningar åt Dicken juniorer
De kommande veckorna har våra A-E juniorer som står mellan stolparna möjlighet att träna med Vanja Radic. Vanja är väldigt erfaren och det är roligt och spännande att hon kommer och tränar våra duktiga målvakter.
Lycka till på träningarna!
LYK hallen i bruk på Drumsö
I några veckor har vi nu tränat i den fina LYK hallen. Nu har de första matcherna också spelats där och först i turen var Dicken F09 och SIF flickorna som spelade 2 matcher där. Vi ser fram emot att alla juniorlag fär spela och träna i hallen.
Dicken haki pisteet Riihimäeltä
Kauden kolmas ¨El Romantico¨ Cocksin ja Dickenin välillä pelattiin keskiviikkona Riihimäellä. Tarjolla oli valtavat pisteet suoraa välieräpaikkaa ajatellen. Cocks saapui kuitenkin siipirikkoisena peliin, kun Teemu Tamminen, Roni Syrjälä sekä Davor Basaric puuttuivat kokoonpanosta. Myös Vitalie Nenita vaikutti puolikuntoiselta, ja tuurasi lähinnä oikealla laidalla.
Dicken kohtaa tällä viikolla Cocksin sekä BK-46:n
Dicken kohtaa tällä viikolla molemmat päävastustajansa. Keskiviikkona joukkue matkaa Riihimäelle, jossa Cocks isännöi jatkosarjan toista ottelua. Cocksilla on allaan kaksi kovaa voittoa, kun se viime viikon keskiviikkona voitti BK-46:n trillerissä Karjaalla lukemin 32-31. Lauantaina Riihimäkeläiset kukistivat Pölvan kotonaan Baltian liigassa. Dicken puolestaan pelasi lauantaina jatkosarjan ensimmäisen pelinsä SIF:ä vastaan Pirkkolassa, jossa kaksi pistettä jäi Dickenille suhteellisen selkeän 27-21 voiton myötä.
Stadin herruus katkolla! Dicken-HIFK 26.2. klo 19.00 Pirkkola
Viime vuosien ”kahden suuren”, Dickenin ja HIFK:in välinen taistelu pääkaupungin herruudesta on taas edessä. Samalla jatkuu kamppailu runkosarjan piikkipaikasta. HIFK pitää kärkipaikkaa 2 pisteen erolla Dickeniin, paljon on siis pelissä keskiviikkona kun suomalaisen naiskäsipallon jättiläiset kohtaavat. Nämä ovat niitä kauden kohokohtia molemmille joukkueille, niin pelaajille, valmennukselle kuin faneillekin. Pidetään huolta että katsomokin on valmiina ja saadaan sellainen kannustus päälle mikä siivittää Dickenin voittoon. Vi ses på hallen!