Dicken kohtaa Suomen Cupin loppuottelussa BK-46:n
Vuoden viimeinen käsipallo-ottelu suomessa pelataan Karjaalla tulevana sunnuntaina, kun Suomen kovakuntoisin kaksikko kohtaa toisensa Suomen Cupin loppuottelussa. BK, joka on aloittanut kautensa erittäin vahvasti, on kaatanut Riihimäen Cocksin syksyn aikana kahdesti, ja kerran pelannut tasapelin. Dicken sen sijaan ei ole hävinnyt Suomalaista joukkuetta vastaan kertaakaan syksyn aikana, ainoa kauneusvirhe on tasapeli SIF:ä vastaan.
Miehillä kahden stadin derbyn viikko
Dicken jatkoi pelejään viime viikolla SM-Liigassa parin viikon europelitauon jälkeen voittaen siipirikkoisen GrIFK:n rumin 38-23 lukemin Pirkkolassa keskiviikkona. Alkaneella viikolla lauttasaarelaiset kohtaavat toisen IFK:n peräti kahdesti, kun HIFK arvottiin Dickeniä vastaan Suomen Cupin välieräpariksi, ja Liigassa onkin sitten HIFK:n vuoro isännöidä lauttasaarelaisia tulevana sunnuntaina.
Dicken isännöi GrIFK:ta keskiviikkona
Dicken palaa takaisin SM-Liigakuvioihin parin viikon Challenge Cup -urakan jälkeen. Keskiviikkona vastaan asettuu kautensa varsin alakuloisesti aloittanut GrIFK, joka on kerännyt seitsemästä pelaamastaan ottelusta yhden vaivaisen pisteen PIF:ä vastaan. Viime perjantaina kuokkaan tuli ÅIFK:lta. Grani, joka ennen kautta arvioitiin haastajaksi liigan kärkikolmikolle, on kärsinyt kovasta loukkaantumissumasta. Terveistä pelaajista erityisen tarkkana on oltava pelinrakentaja Anthony Hellakosken kanssa, oikealla puolella Riihimäen lahjat Niki Tuominen ja Ville Viljanen ovat pelihuumorin ollessa kohdillaan todella vaarallinen parivaljakko. Maalilla Atte Pakarinen on ollut yksi joukkueen kantavia voimia.
Dicken isännöi Drammenia lauantaina
Dickenillä on jatkoon meno Challenge Cupissa todella kovan työn takana. Viime lauantainen 32-24 vierastappio norjassa merkitsee käytännössä sitä, että lauttasaarelaisten on voitettava kotipelinsä vähintään kahdeksalla maalilla, sekään ei välttämättä riitä, mikäli Drammen tekee yli 24 maalia.
Fakta on kuitenkin se, että käsipallossa vierasottelun ja kotiottelun välinen ero on melko suuri, ja että Dicken pelasi viime viikonloppuna yhden kauden heikoimmista peleistään.
Dicken haastaa Drammen HK:n Challenge Cupissa
Dicken matkusti perjantaina Norjaan, jossa se lauantaina kohtaa norjalaisen huippuseuran Drammen HK:n. Drammen voitti toisen kierroksen vastustajansa Mashul HK:n helposti. Myös Norjan liigassa lento on ollut vakuuttavaa, kun joukkue voitti viisi ensimmäistä otteluaan. Kolme edellistä ottelua on kuitenkin päättynyt tappioon, niiden seassa myös Norjan Cupista karsiutuminen.



