Dicken vei toisenkin ottelun nimiinsä
Dicken ja SIF pelasi välieräsarjan toisen ottelun torstaina Siuntiossa, jossa Dickenille oli tarjolla jo ottelupallo sunnuntain kolmanteen otteluun. Tämän lauttasaarelaiset lunastivatkin selkeällä 19-30 vierasvoitolla. Ottelu oli alusta asti Dickenin hallinnassa, ja peli olikin jo 1-7 vasta 10 minuutin pelin jälkeen. Vartin kohdalla peli oli jo 2-10 ja Teddy Nordling käytti jo toisen aikalisänsä, turhaan. Dicken repi eroa tasaiseen tahtiin, ja tauolle mentäessä lukemat olivat musertavat 9-19 lauttasaarelaisille. Jakso oli tuloksen lisäksi sysimusta SIF:n kannalta myös siksi, että Gustav Svanbäck sekä Sten Maasalu joutuivat jättämään pelin kesken, polvi- ja nilkkavammojen takia. Myös Alexander von Numers kävi kokeilemassa peliä, mutta nähtävästi liian aikaisin aivotärähdyksen jälkeen. Myös Tadas Stankevicius pelasi vain vajaan ensimmäisen jakson pienen vamman takia.
Välieräparit selvillä, Dicken kohtaa SIF:n ja Cocks HIFK:n
Sm-Liigan puolivälierät tarjosivat käsipallon ystäville herkkua, kun molemmat parit menivät viidenteen ja ratkaisevaan otteluun. Vielä ennen pelejä Dickenin vastustajaksi oli mahdollista tulla BK-46, GrIFK ja SIF. Kun HIFK päätti perjantaina Karjaan käsipalloylpeyden kauden tylysti, varmistui samalla SIF:n voitto Granista, näin ollen lauttasaarelaiset kohtaavat SIF:n välierissä. Huomioitavaa on, että molemmat välieräjoukkueet tulevat alemman jatkosarjan kautta mitalipeleihin.
Jatkosarja päätökseen keskiviikkona
Dicken kohtaa viimeisessä jatkosarjan pelissään BK-46:n Pirkkolassa. Ottelu toimii hyvänä viimeistelynä BK:lle puolivälieriä vastaan, sekä Dickenille toisaalta hyvänä paluuna arkeen raskaan Challenge Cup seikkailun jälkeen. Luonnollisesti myös asetelmia haetaan, kun nämä joukkueet mahdollisesti kohtaavat välierissä.
Dicken kohtaa Madeiran lauantaina
Dicken pelaa ehkä koko historiansa suurimman pelin lauantaina Pirkkolassa, kun AM Madeira Andebol SAD vierailee Helsingissä EHF Challenge Cupin puolivälieräsarjan ratkaisevassa ottelussa. Ensimmäinen ottelu pelattiin viime sunnuntaina Funchalissa, joka oli suureksi osaksi isäntien hallintaa, ja parhaimmillaan johto olikin peräti 7 maalia. Niin vain lauttasaarelaiset kirivät rinnalle, mutta viime hetken maalilla Madeira vei ottelun lukemin 28-27. Tulos antaa herkullisen lähtöasetelman lauantain peliin, jossa Dickeniltä vaaditaan joko kahden maalin voitto, tai maalin voitto, kunhan Madeira pidetään alle 27 maalin.
Dicken Madeiran kimppuun sunnuntaina
Dicken pelaa yhden historiansa suurimmista peleistä sunnuntaina Funchalissa, Madeiralla, jossa EHF Challenge Cupin puolivälierässä vastaan arvottu AM Madeira Andebol SAD isännöi peliparin ensimmäistä osaottelua.
Lauttasaarelaiset lähtivät matkaan aikaisin lauantaiaamuna kohti Madeiraa, ja perillä ehditään lauantain aikana lyhyesti tutustua peliareenaan. Vastustajaan on luonnollisesti tutustuttu videoiden kautta, mutta tuntematon vastustaja tulee sunnuntaina vastaan, se on selvä. Sunnuntain ottelusta on erittäin tärkeää saada mukaan hyvä tulos, sillä ottelupari ratkaistaan vasta 30.3 Pirkkolan parketilla, jolloin toinen osaottelu pelataan.



