Challenge Cup jatkuu lauantaina Belgradissa
Dicken eteni kuukausi sitten hienosti jatkoon EHF Challenge Cupissa kukistaen Moldovalaisen SSSCJRO-1 Tiraspolin yhteislukemin 64-44 ja näin ollen eteni kilpailun kolmannelle kierrokselle ja 32 parhaan joukkoon.
Vastus kovenee selkeästi kolmannella kierroksella, kun vastaan asettuu Serbian perinteikkäimpiin suurseuroihin kuuluva RK Partizan arvottiin lauttasaarelaisten seuraavaksi vastustajaksi. Vuonna 1948 perustettu Partizan on voittanut maansa mestaruuden 9 kertaa, edellisen kerran 2012, Serbian Cupin seura on voittanut 11 kertaa, edellisen kerran vuonna 2013.
Dicken ja Cocks ratkovat HIFK:lle Cupin finaalivastuksen
Huomenna keskiviikkona Pirkkolassa pelataan Suomen Cupin välierä Dickenin ja Cocksin välillä. Cocks on viime vuodet vienyt Cup-voittoja lähes samalla rytmillä kuin Suomen Mestaruuksiakin, ja on jälleen suosikki voittamaan jo viidennen Cupin putkeen. Dickenhän on edellinen ei-cocksilainen cup-voittaja vuodelta 2013.
HIK – Dicken sunnuntaina
SM-Liiga palaa vihdoin arkeen parin viikon maaottelutauon jälkeen. Suurin osa paluukierroksesta pelataan jo perjantaina, jolloin luvassa ovat: PIF-BK-46, GrIFK-Atlas sekä ÅIFK-SIF. Lauttasaarelaiset pelaavat siis vasta sunnuntaina, vieraissa HC HIK:n isännöimänä.
EHF Cupens tredje runda Dicken - RK Partizan
Herrarna har nu tagit sig vidare i EHF Challenge cupen och kommer att möta legendariska RK Partizan från Belgrad, Serbien. Herrarna spelar lö 17.11 i Belgrad men den andra matchen spelas lördag 24.11 kl 15.30 i Britashallen inför hemmapublik. Detta är verkligen ett sällsynt tillfälle att se en så intressant, internationell match.
Dicken – Grifk keskiviikkona
Voitosta voittoon kulkenut Dicken kohtaa kovan uudistumisen alla olevan GrIFK:n keskiviikkona Pirkkolassa. Ottelu on samalla viimeinen ennen parin viikon maaottelutaukoa, joten molemmat joukkueet haluavat taatusti antaa kaikkensa keskiviikon Liiga-ottelussa.
Grani on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla, tappiot ovat tulleet BK-46:tta sekä SIF:ä vastaan, kun taas voitot ovat tulleet pohjakastin HIK:iä ja ÅIFK:ta vastaan, joten alkukausi ei ehkä ihan odotetun lailla ole lähtenyt liikkeelle. Dicken taas on kulkenut voitosta voittoon, niin Liigassa, Cupissa kuin Challenge-cupissakin. Yhteen laskettuna voittoputki onkin jo 7 ottelun mittainen.



