Broman-Show Karjaalla, lauantaina Atlas Vantaa Pirkkolassa

benny mot bk 46Eilen pelattu BK-46 – Dicken ottelu oli ennakkoon arvioitu tiukaksi väännöksi lähinnä BK:n hienojen viimeaikaisten otteiden nojalla. Toisin kuitenkin kävi, kun Karjaalaisille oli iskenyt todella paha loukkaantumis/sairastelusuma. Tämä näkyi varsinkin siinä, että yksikään BK:n neljästä ringissä olevasta kassarista ei ollut pelikunnossa, näin ollen joutuivat isännät pelaamaan varamaalivahtien varamaalivahdeilla. Kun vielä lisätään BK:n pelin ehdoton moottori, Timmy Thorin sairastelu, oli ennakkoasetelmat nopeasti roskakorissa.

Läs mer...

Cocks taas vahvempi kärkikamppailussa

benny cocks 5Dickenin ja Cocksin odotettu kärkikamppailu ei tarjonnut sitä jännitystä ja draamaa mitä olisi voinut odottaa, molempien joukkueiden otteista huomasi että kyseessä oli keskiviikkopeli, eikä mistään vauhdikkaasta käsipallosta ollut tietoakaan, päinvastoin, ottelu eteni melko laiskasti alun jälkeen. 2-2 tilanteen jälkeen vieraat alkoivat hiljalleen repiä eroa, joka kasvoi tasaisesti aina 19. Minuutille asti, jolloin Riihimäkeläisten johto oli jo masentavan tuntuinen 11-4, tästä kuitenkin Lauttasaarelaiset sisuuntuivat, ja kirivät eroa tasaiseen tahtiin kiinni aina 10-12 tilanteeseen asti, mutta kaksi viimeistä ensimmäisen jakson maalia teki Cocks, ja ero tauolla oli 10-14, eli ei mahdoton, ja pelattavaa jäi yllin kyllin toiselle jaksolle.

Läs mer...

Back to Top