Dicken voittoon kotiavauksessa, Atlas Vantaa kaatui 27-20
Dicken pääsi vihdoinkin kotihalliinsa Pirkkolaan SM-Liigapelin muodossa, ja kovaääninen kotiyleisö pääsikin todistamaan varsin jännittävää peliä. Dicken aloitti pelin pari ensimmäistä minuuttia tahmeasti, ja Erkka Näntön ja Srdjan Maleticin maaleilla Atlas otti komennon.
Dicken jyräsi vakuuttavaan avausvoittoon lauantaina, BK-46 – Dicken 22-32
Dickenin kausi saatiin vihdoinkin käyntiin lauantaina, kun lauttasaarelaiset matkasivat Karjaalle ensimmäiseen sarjapeliinsä. Jo alkulämmittelyssä oli havaittavissa että joukkue oli todella latautunut ja keskittynyt peliin, ja tämä tunne saatiin myös siirrettyä itse peliin, joka oli käytännössä jo ensimmäisen puoliajan jälkeen ratkaistu.
Dicken voittoon ensimmäisessä välierässä
Pirkkolassa tahkottiin pitkän kaavan mukaan, Dicken voittoon jatkoajan jälkeen 29-25 (23-23, 12-11)
Keskiviikon välieräavausta oli ennakkoon hehkutettu tasaiseksi kahden puolustavan joukkueen taisteluksi, ja näin myös toden totta tapahtui. Ensimmäiset 7 minuuttia paineltiin tasatahtiin jonka jälkeen lauttasaarelaiset alkoivat hiljalleen nykäistä eroa. 18. Minuutin kohdalla Dicken oli venyttänyt johtonsa jo 4 maalin kokoiseksi tilanteessa 9-5, mutta West ei tästä paljoakaan hätkähtänyt, ja tauolle mentäessä momentum oli siirtynyt vieraille, mutta Dicken kuitenkin marssi maalin johdossa 12-11 tauolle.
Dicken välieriin, SIF kaatui kolmannenkin kerran 22-21 (12-14)
Monikaan ei enää uskonut SIF:n nousemaan tosissaan taistelemaan puolivälieräsarjassa Dickeniä vastaan hävittyään ensimmäisen ottelun 19 ja toisenkin 12 maalilla. Toisin kuitenkin kävi, siuntiolaisten vaikean alun jälkeen 8-4 tilanteessa esiin nousi uudesti syntynyt SIF. Viiden minuutin kuluttua 16. Minuutin kohdalla vieraat olivat kuronut eron umpeen ja 24 minuutin kohdalla 10-11 johdossa. Taukoa vietettiin SIF:n täysin ansaitussa 12-14 johdossa. Petter Forsström aloitti siuntiolaisten maalin suulla mutta teki jakson puolessavälissä tilaa Mika Malassulle, joka otti kentän herruuden haltuunsa. Niin ikään Dicken teki maalivahtivaihdon kun Patrik Roslander teki tilaa Mikael Mäkelälle.
Voitot 2-0, tiistaina ratkaisun paikka. SIF-Dicken 20-32 (11-16)
Puolivälieräsarjan toisessa osaottelussa Siuntiossa aloitettiin ottelu juuri niin tiukoissa tunnelmissa kuin odottaa saattaa. SIF pysyi tällä kertaa hyvin mukana ottelussa ja antoi kotiyleisölleen viihdettä koko rahan edestä. Taukoa vietettiin kuitenkin Dickenin 16-11 johdossa, joka olisi hyvinkin voinut olla paljon pienempi, mutta Patrik Roslander maalillaan teki tukun loistavia torjuntoja jakson loppupuolella.



