Dicken jälleen murskaava Pirkkolassa

Mikael Mäkelä 41Dickenin miehet päättivät näyttää Pirkkolan yleisölle miten käsipalloa pelataan heti alusta, tällä kertaa jyrän alle jäi aina vaikea vastustaja HC West. Vieraiden päävalmentaja Mikko Koskue oli pakotettu käyttämään ensimmäinen aikalisänsä jo vajaa viiden minuutin kohdalla, kun lauttasaarelaiset olivat juosseet peräti 5-0 johtoon, mutta se ei tepsinyt, sillä vartin pelin jälkeen Koskue käytti jo toisen aikalisänsä, tällöin taululla paistoi Westin kannalta masentavat 15-6 lukemat. West ei päässyt missään vaiheessa hyviin heittopaikkoihin, ja Mikael Mäkelä maalissa koppasi torjuntoja liukuhihnalta ja mahdollisti lauttasaarelaisille nopeita vastahyökkäyksiä josta Dicken taatusti rokottaa. Taukoa vietettiin lukemissa 22-11 ja ottelu lähestulkoon ratkaistu.

Läs mer...

Dicken jyräsi Cupissa helposti jatkoon

Thomas Hollfast 17Dicken suorastaan juoksi SIF:n yli tiistain Suomen Cupin ottelussa, ja näin ollen jatkaa kahdeksan parhaan joukkoon. Jo ottelun alussa oli havaittavissa että pelataan suurimaalista peliä, kun 10 minuutin pelin jälkeen taululla paistoi lukemat 9-5. Varsinkin Mikael Mäkelän torjunnat ja nopeat pelinavaukset joko Joacim Bromanille kärkeen tai puolinopeat toimivat todella hyvin koko ottelun ajan. Noin 20 minuutin pelin jälkeen Joacim Broman (7 maalia) kiitti omasta puolestaan ja antoi Thomas Hollfastille vasemman laitansa. Puoliaikaa vietettiin ottelun jo käytännössä ratkettua lukemissa 23-12.

Läs mer...

Back to Top