Dicken vei Stadin Derbyn trillerin jälkeen, 31-32
HIFK ja Dicken pelasivat lauantaina kauden toisen paikalliskamppailunsa Kallion Urheilutalolla, minne yleisökin oli vihdoin löytänyt. Huipputunnelman siivellä myös kentällä nähtiin kunnon vääntöä Stadin herruudesta. HIFK oli pirteällä jalalla liikkeellä, ja käytännössä koko ottelu mentiin tasatahtiin. Ensimmäisen jakson alkupuolisko oli kuitenkin Dickenin hienoista hallintaa, kun taas toinen meni HIFK:n nimiin, taukoa vietettiinkin isäntien niukassa maalin johtoasemassa, tilanteessa 18-17. Merkille pantavaa oli se, että koko kauden aikana vain yhden rankkarin tyrinyt Thomas Hollfast pummasi molemmat yrityksensä.
Dicken voittoon vuoden ensimmäisessä ottelussaan
Dickenin miehet palasivat pitkän joulu- ja maaottelutauon jälkeen Pirkkolan parketille voitokkaana. Lauantain TV-ottelussa SIF asettui vastaan ja olivatkin selkeästi pirteällä jalalla liikkeellä, kentällä nähtiin parasta SIF:iä kuluvalla kaudella. Kentällä nähtiin myös vino pino maajoukkuemiehiä, kun Dickenin kokoonpanossa oli 4 pelaajaan, samaan määrään ylsi myös vierailijat, jotka esittelivät ensimmäistä kertaa SIF:n paidassa esiintynyttä Oliver Helanderin.
MSM 23.1.2016 Dicken - SIF 32 - 25 (19 - 14)
Maalintekijät:
Dicken
Dicken pilasi Atlas Vantaan juhlat
Atlas Vantaa juhlisti 70-vuotista taivaltaan lauantaina Energia Areenalla ottelulla Dickeniä vastaan. Ottelun alku ja oikeastaan koko ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Samalla toisaalta nähtiin epätavallisen paljon helppoja teknisiä virheitä niin hyökkäys- kuin puolustuspäissäkin molemmilta joukkueilta. Dicken johti parhaimmillaan neljällä maalilla mutta isännät kuroivat eron yhteen maaliin ja näin ollen taukolukemat merkittiin lauttasaarelaisten hyväksi 12-13.
Bk-46 jäi Dickenin jalkoihin
Dicken sai vieraakseen Timmy Thorin BK-46:n lauantain SM-Liigapelissä, joka osoittautui melko yksipuoliseksi otteluksi. BK pysyi hyvin isäntien mukana ensimmäisen 10-minuuttisen, tilanteeseen 5-4 mutta tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue. Seuraavan vartin lauttasaarelaiset veivät tylysti lukemin 10-0 tilanteessa 15-4. Taukoa vietettiin jo 19-6 lukemissa kun Janne Korpimäki pääsi pariin otteeseen maalintekoon jakson lopussa.



